Deloitte on Campus

Miksi Deloitte Trainee Program?


Trainee Programin aikana tutustut maailmaan suurimpaan ja yhteen Suomen johtavista asiantuntijaorganisaatioista. Deloittella pääset työskentelemään muuttuvassa toimintaympäristössä ja osallistumaan asiakasprojekteihin. Tutustuminen erilaisiin toimeksiantoihin antaa mahdollisuuden oppia asiantuntijaorganisaation toimintatavoista ja monipuolisesta työnkuvasta.

Deloitte on ajan hermoilla oleva, uudistuksille avoin kansainvälinen organisaatio, jossa urasi ei ole kiveen kirjoitettu, vaan muodostuu omien intressiesi mukaan. Annamme suurta painoarvoa opiskelijoiden mielipiteille ja kehitysideoille. Trainee saa mahdollisuuden ottaa vastuuta ja osallistua haasteellisiin tehtäviin omien kykyjensä ja valmiutensa määräämässä tahdissa ohjelman alusta alkaen. Tiimien välinen työskentely sekä tietojen ja taitojen vaihtaminen muiden deloittelaisten kanssa on tärkeä osa työkulttuuriamme. Ulkoisen ja sisäisen koulutuksen kautta pyrimme jatkuvasti kehittämään henkilöstömme osaamista.

Usean vuoden Trainee Program -kokemuksemme kautta ohjelmasta on muodostunut toimiva ja tehokas kokonaispaketti, jonka aikana itse työnteon lisäksi panostetaan kouluttautumiseen ja muihin deloittelaisiin tutustumiseen. Ohjelman alusta alkaen Traineella on mahdollisuus osallistua Deloitten sisäisiin koulutuksiin, tapahtumiin ja harrastekerhoihin. Uutta Traineeta tukee organisaatioon sopeutumisessa ja uuden työn oppimisessa hänen oma Buddy eli hieman kokeneempi deloittelainen, sekä Counselor eli Traineen esimies. Olemme saaneet ohjelmaan osallistuneilta erinomaista palautetta niin jakson järjestelyistä kuin sisällöstäkin.

Osallistuminen Trainee Programiin on valttikortti tulevassa työelämässä. Tehtävässään hyvin menestyneet harjoittelijat ovat myös etusijalla rekrytoidessamme vakituista henkilöstöä.